Tämä on viimeinen laulu

Neljän tunnin kuluttua poistuu Aberystwythistä juna, johon minulla on lippu.

Tuntuu höpsöltä.

Syön nyt viimeistä lempparijogurttiani. Peitto, tyyny ja astiat ovat lähdössä keräykseen aivan näillä näppäimillä. Sitten pitäisi imuroida ja pyyhkiä pölyt ja sulkea matkalaukku.

Aamulla toivottavasti herään aikaisin Lontoossa ja ehdin lentokoneeseen. Minä kroonisen lentokoneestamyöhästymispelkoisena odotan ihan hurjana sitä hetkeä, kun saan kiinnittää turvavyön ja matkata taivaan halki.

Huomasin, että vaihtoblogistani puuttuu joitakin sellaisia tekstejä, jotka vaihtoblogeissa ovat hyvin yleisiä. En ole kirjoittanut esimerkiksi hakuprosessista juuri mitään. Siihen on hyvä syy: mitään suurta ja monimutkaista paperisotaa ei tarvinnut käydä läpi, ohjeistus oli riittävää ja olipa vaihtoonlähtijän opasvihkosessa jopa ihan valmis listakin kaikesta, mitä pitää muistaa hoitaa. Ainoana harmaita hiuksia aiheutti aberilaisten tapa olla vastaamatta sähköposteihin; jopa hyväksymisviesti saapui vasta joskus loppusyksystä.


Aberystwyth on pieni ja sympaattinen kaupunki. Merenranta on ihan hurjan ihana ja kaunis. Metsissä on uskomattoman vihreää. Talot ovat ulospäin söpöjä ja hurmaavia; sisältäpäin toki huonosti suunniteltuja ja homeisia, mutta sehän on vain aitoa brittiläisyyttä. Minulla on kotoisa olo täällä. Olen tottunut kaikkeen ja viihtynyt mainiosti.

Minulla oli etukäteisajatuksia siitä, minkälaista elämää viettäisin ja mitä näkisin. Täysin eivät odotukset ja todellisuus kohdanneet. Niitä pubinnurkissa istuvia kymrisetiä ei paljoa näkynyt. Lampaita kyllä sitäkin enemmän. Mitä opiskelija-asuntolaelämään tulee, se oli toki osittain erilaista kuin olin kuvitellut, mutta olisi hölmöä ajatella, että olisin osunut vääränlaiseen. Päinvastoin: näkemäni on autenttisempi versio kuin mikään kuvitelma. Täytyy muokata mielikuvat todellisuuden pohjalta eikä toisin päin. (Jep, niistä etnologian opinnoista on ollut jotakin hyötyä.) Olen oppinut Britanniasta ja briteistä paljon sellaista, mitä en osaa sanoiksi pukea. Olen kai oppinut ymmärtämään, edes vähän, tätä hupsua kansaa, joka elää hurmaavaa pienen mittakaavan elämäänsä tällä pienellä ja märällä saarella.


Ja minä pystyin tähän.



Tuleville vaihtareille: minut löytää sähköpostiosoitteella miia.j.heinanen(a)student.jyu.fi tai facebookista ihan omalla nimelläni. Autan mielelläni, jos kysymyksiä herää ihan mistä tahansa edes etäisesti aiheeseen liittyvästä!

Lyhyt raportti erään reppumatkailijan seikkailuista

Kun matkustaa kolme viikkoa putkeen, ehtii tehdä aika monta juttua, ja sitten kotiin palatessa on harmillisen helppoa vain lykätä niistä jutuista kirjoittamista. Ajattelin kuitenkin vähän valottaa, miten vietin pääsiäislomani tuossa pari kuukautta sitten. Muistin varassa mennään, koska matkapäiväkirjani on aivan liian pitkä tähän hätään luettavaksi.

Aloitin lomani Lontoosta. Oli vieraita Suomesta, ja koska meille kaikille kyseessä oli tuntematon kaupunki, muutama päivä meni tehokkaasti ympäriinsä kävellessä. Nähtiin jos jonkinlaista siltaa, ja kirkkojakin aina St Paulista Westminster Abbeyyn. Eläintarha oli huippu. Siellä oli kirahveja!

Koska Suomen pääsiäisloma on lyhyt, vaihdoin sitten seuraa aika lennosta. London Eye nyt ei ihan lentoa taida vastata tosin. Iso maailmanpyörähän se on, ja maisemat kuin mistä tahansa kaupunkikuvaisesta postikortista. Pyörän korkeudesta huolimatta onnistuin sitä olemaan löytämättä samalla taidokkuudella kuin pari päivää aiemmin hukkasin kartan osoittaman kävelyreitin kuninkaallisilla tienoilla; varmaan noin puolet nähtävyyksistä myös hahmotin epähuomiossa täysin väärälle puolelle Thamesia mieleni kartalla, ja olin sitten ihan kujalla loppujen lopuksi.

National History Museumin dinosaurukset oli tosi jees. Sherlock Holmes -museo Baker Streetillä oli sanalla sanoen ajanhukkaa. Wicked-musikaali soi välillä vieläkin päässä. Eli sekin oli jees.

Lontoon jälkeen tuli heitettyä pieni kierros Aberystwythiin. Pitäähän näitäkin seutuja vähän esitellä, vaikkei täällä mitään merkittävää tehtävää olekaan. Rannalta saa hunajajäätelöä ja sehän riittää meikäläisen onnellisuuteen.

Eräs aamuviiden juna kaupungin ainoalla raiteella vei reppuselkäisen Miian kahdeksi viikoksi pois tutusta ja turvallisesta Aberista. Keväästä huolimatta koko Britannia oli niin kylmän aallon kourissa, että molemmat matkassa mukana olevat villapaidat kulkivat takin alla jokseenkin joka päivä. Junalla tuli mentyä Birminghamiin kolmen vaihdon kautta, tästä kiitos rautatieremontille, ja sieltäpä lähtikin näppärästi laskeskeltu yhdeksäntuntinen bussimatka kohti Edinburghia.

Edinburgh on kaunis kaupunki. Maanalaisella kummituskierroksella sillan sisäisissä kammioissa oli ihan hyytävää, koska opas oli mainio. Kauniilla vanhan kaupungin turistikaduilla soivat säkkipillit ja kaikkea mahdollista oli myynnissä skottiruutuisena. Olisin halunnut shaalin, mutta kun matkustaa repun kanssa, joutuu tekemään kompromisseja ostosten suhteen, enkä sitten ostanut mitään.

Odotin ihan hurjan paljon Edinburghin linnaa, mutta kappas vain, koko reissun vaivannut flunssa äityi siihen pisteeseen, että linnakierros vaihtui sitten lääkärireissuksi. Tiesin kyllä ihan hyvin, mikä minua vaivasi, koska oireet olivat vähän liiankin tutut Suomen-ajoilta - muistaakseni nielutulehdus... Lääkäri oli vähän suurpiirteinen nopeassa tutkimuksessaan, mutta määräsi antibioottikuurin. Niiden nappien ja Ibumaxin voimalla sain närpittyä pizzaa hostellilla vetäydyttyäni vellomaan huonossa tuurissani.

Matkaseura palasi Suomeen ja meikätyttöhän jäi sitten yksin odottelemaan bussia kohti Glasgow'ta. Reppu selkään ja menoksi jälleen kerran. Dormielämän renessanssia tämä tarkoitti myös. Söin einespastasalaattia ja luin heräteostamaani höpöhöpöpokkaria.

Olin järjestänyt itseni Discover Scotlandin bussikierrokselle. Siihen menikin kokonainen päivä. Pikkubussissa oli ehkä kahdeksan tyyppiä ja ihana vanha skottisetä, nimittäin opas/kuljettaja Bobby. Ajeltiin Ylämaiden läpi ja Bobby kertoili paikkojen historiasta. Oli jos jonkinlaista hulppeaa vuorta ja järveä. Lopullinen kohde oli Loch Ness. Siellä turistiristeilin. Sää oli niin aurinkoinen, että hirviötarinoita ei voinut ottaa kovin tosissaan, mutta maisemat olivat hienoja yhtä kaikki.

Nukuin Glasgowssa vielä toisen yön ja nostin sitten repun selkään jälleen kerran. Kiertelin päivän kaupunkia, joka osoittautui sen verran tavanomaiseksi, että oli vaikeaa keksiä tekemistä kokonaisen päivän ajan. Necropolis-hautausmaa oli aika hieno, mutta Pariisin Père-Lachaisella käynyttä se ei jaksanut juuri sykähdyttää. Katedraali löytyi, ja sen vierestä uskontoaiheinen museo. Toisella puolella kaupunkia oli modernin taiteen museo. Kannatan kyllä oikeutta sanoa taiteeksi mitä tahansa teosta, mutta pakko myöntää, että lattialle asetettu sateenvarjo tarvitsisi edes nimen vaikuttaakseen taideteokselta minun silmissäni. Niki de Saint Phalle -näyttely puolestaan oli kiehtova, joskin paljolti juurikin taiteilijan henkilöhistorian kuvausten ansiosta.

Noh, seuraava etappi oli yöbussi Lontooseen. En saanut edes ikkunapaikkaa. Uni jäi hieman katkonaiseksi, ja kun sitten aamuseitsemältä pesin hampaita Victorian juna-aseman vessassa, olo oli melko hienostunut.

Käytin kaksi päivää lähinnä tutkaillen Camdenia. Ostin uuden lompakon hajonneen tilalle - käytännöllistä, sillä vanha piti heittää roskiin, ja näin ollen kannettavien tavaroiden määrä pysyi vakiona! Söin kojuista meksikolaista ja kiinalaista ruokaa ja tapasinpa yhden suomalais-aberilaisen kaverinikin; käveltiin Regent's Parkin läpi aina King's Crossille asti.

Tällä kertaa Lontoo oli vain välietappi matkallani kohti Pariisia. Sinne pääsin - yllätys? - yöbussilla. Harmillista, että lauttamatkan ajaksi bussista oli poistuttava kannelle. Siinä jäivät taas yöunet melko vähiin. Kun sitten pääsin perille, oli aikainen sunnuntaiaamu, enkä oikein tiennyt, oliko koko Pariisi ollut lainkaan hyvä ajatus. Bussissa vieressäni istunut kanadalaistyttö oli kaupungissa ensimmäistä kertaa, ja kävimmepä sitten hakemassa ruokaa Marais'n juutalaisalueelta; laskelmoin, että sunnuntaiaukiolot ovat siellä vähän paremmat kuin muualla. Löytyi aamupalaksi rinkeleitä leipomosta, ja Clignancourtin markkinoille tehdyn visiitin jälkeen palasimme hakemaan vielä falafelia ja Nutella-crepejä. Kanadalainen siirtyi hotellille odottamaan ranskalaista kaveriaan, ja minä kiipesin Montmartrelle katselemaan kaupunkia ja kirjoittamaan kirjeitä. Oli aurinkoista, joten suunnilleen puoli Pariisia oli kerääntynyt niille rinteille. 

Iltaa kohden minua kutsui Latinalaiskortteli ja jälleen yksi hostelli. Alue oli söpöä ja hyvinkin pariisilaista, mutta kappas vain, turistin nukkuessa kävi voro hiipimässä röyhkeästi lompakolle ja aamulla tuli herättyä ilman käteistä. Puoli huonetta oli kokenut vastaavan kohtalon, ja oikeastaan sen ansiosta päädyinkin sitten viettämään päivää kanadalaisen, Pariisiin yliopiston pääsykokeisiin saapuneen tytön kanssa. Jo toinen sattumanvaraisesti elämääni ilmaantunut kanadalainen parin päivän sisällä - kuinka merkillistä! Tällä kertaa esittelin Notre Damen ja Eiffel-tornin. Taisimme kävellä yhteensä osapuilleen kahdeksan tuntia, kun poikettiin vielä Montparnassen aluetta tutkailemassa. Ostin patongin ja join ihan riemuissani Oranginaa, joka on vähän harvinaisuus suomalaisessa limsahyllyssä.

Kolmas päiväni Pariisissa oli viimeinen. Satoi. Menin takaisin Notre Damelle ja näin gargoilit työssään. Kävelin muutenkin läpi lempikatujani. Sitten tein jotakin epätyypillistä: kiersin vaatekauppoja tuntikausia. Minulle määrätty missio oli löytää harmaa kesämekko siskon häihin, ja sehän osoittautuikin vallan mahdottomaksi tehtäviksi. (Loppujen lopuksi onnistuin löytämään kelvollisen Aberystwythistä.)

Yöbussi kuljetti minut takaisin Lontooseen. Tässä vaiheessa kaupunki alkoi käydä jo melko tutuksi. Jatkoin mekon etsintää, jälleen tuloksetta, ja kävin istumassa Les Misérablesin iltapäivänäytöksessä. 

Mahtavia juttuja olin osannut suunnitella Lontoon ulkopuolisia retkipäiviä varten. Kävin Harry Potter -elokuvastudiokierroksella. Suurin piirtein neljä ja puoli tuntia upposi lavasteiden sun muiden ihmettelyyn. Kotikoloa tuijotin moneen otteeseen, ja Viistokujalla kävely oli uskomattoman hämmentävää. Poimittaislinjasta ja kävelysillasta puhumattakaan. Kyllä siinä ajantaju hämärtyy, kun tällainen potteristi päästetään tuollaiseen paikkaan. 

Viimeisenä Lontoon-päivänä minulla oli tähtäimessä Anderson Toursin järjestämä retki Stonehengelle ja Bathiin. Kivikasa oli kyllä hieno, mutta siinä turistien ja ympäriinsä kulkevien teiden keskellä oli vaikea päästä kovinkaan mystiseen tunnelmaan. Bath on muinainen roomalainen kylpyläkaupunki; Roman Baths eli kylpyläraunioita esittelevä museo oli kieltämättä ihan jännittävä, vaikka tunnen kyllä monta ihmistä, joihin tuollainen kierros olisi uponnut minuakin paremmin. Tykkäsin, että kannettavasta oppaasta sai näppäiltyä esiin Bill Brysonin puhuman version. Brysonhan on hieno kirjoittaja. Muuta merkittävää kuin kylpylät ei Bathissa sitten ollutkaan, paitsi toffeekauppa, josta ostin kalliin nökön suolalla maustettua toffeeta. Olihan se hyvää.

Se, että parin viikon kiertämisen jälkeen pääsin lopulta istumaan Aberystwythia kohti kulkevaan bussiin, oli aika ihmeellistä ja ihanaa. Jopa homeinen suihku tuntui kotoisalta.

Aberista ei noin vain pääse viikonloppumatkoille. Pitkä pääsiäisloma kuitenkin tarkoittaa, että halutessaan vaihtari ehtii kyllä kiertää vaikka koko Britannian. Lippujen hinnoittelupolitiikan takia suunnittelu on vain hoidettava hyvin. Minä varasin jokaisen bussilipun ja hostellin ja kierroksen reilusti etukäteen. Matkassa kulkenut varausvahvistusnippu olikin aluksi ihan jäätävän paksu. Rahaa paloi kyllä suunnittelusta huolimatta, sitä ei voi kieltää. Olen kuitenkin varsin tyytyväinen, että tuli lähdettyä. Nyt on nähty Walesin lisäksi Englanti ja Skotlanti. Josko sitä joskus pääsisi vielä Irlantiin...

Pienimuotoinen kurssikatsaus

Viimeinenkin koulutyö makaa printattuna sängyllä odottamassa huomista palautusta. Lienee korkea aika kertoa, mitä itse asiassa olen opiskellut tammikuusta lähtien. 

Minulla on kolme kurssia eli moduulia. Jokainen niistä on 10 suomalaisen opintopisteen arvoinen, eli 20 paikallisen. Melkein kaikki kurssit täällä ovat - sen voi tarkistaa kätevästi kurssikoodista, jonka kaksi viimeistä numeroa käsittääkseni tarkoittavat tuota pistemäärää. Netistä löytää myös kurssitarjonnasta ja kurssien suorittamisesta kivasti tietoa.

Kaikki kurssini ovat kakkosvuoden kursseja. Yhtä kolmosvuoden kurssia en saanut ottaa, kun olen Suomessa kakkosvuoden opiskelija - jotenkin kyllä veikkaan, että olisin selviytynyt siitä ihan riittävän kunnialla, mutta meneehän tämä näinkin. Täällä ei siis olla ihan niin joustavia kuin Suomessa.

Advertising

Mitä opiskellaan? Mainonnan keinoja ja psykologiaa; miten kampanjat rakentuvat.

Mitä pitää tehdä? Ryhmätyönä suunnitella mainoskampanja ja kirjoittaa prosessista raportti. Kirjoittaa 2500-sanainen essee. Yksi luento viikossa.

Suosittelen jos mainosala kiinnostaa ja Jyväskylässä viihtyy hyvin yhteisöviestinnän ja kauppatieteiden kursseilla. Hyvin tavallinen kurssi; en saanut paljoa irti.

Improvisation

Mitä opiskellaan? Improvisaatiota teatterin muotona ja ilmiönä. Ei mitään Putous-tyyppistä sketsisettiä, vaan paljon laaja-alaisemmin ja fyysisemmin.

Mitä pitää tehdä? Joka viikko workshop ja seminaari. Workshopissa käydään läpi ja treenataan erilaisia scoreja; seminaaria varten luetaan artikkeleita, ja siellä niistä sitten keskustellaan ja niitä pohditaan workshopissa tehdyn valossa. Kurssin aikana kirjoitetaan oppimispäiväkirjaa, ja sitten on käytännön tentti, joka koostuu noin viiden minuutin ryhmäimprosta ja noin viiden minuutin sooloimprosta ja niitä käsittelevistä keskusteluista.

Suosittelen jos haluaa kohdata pelkojaan, taistella perfektionismia vastaan, kokea jotakin erilaista. Aika ihana kurssi mielestäni, ja virkistävää vaihtelua omille Jyväskylän-opinnoilleni. Opettaja on mukava ja asiantunteva, eikä kurssikavereissakaan ole valittamista. Suosittelen!

Writing for Film and Television

Mitä opiskellaan? Tarinankerrontaa sellaisen perus-Hollywood-rakenteen (three act structure) avulla, niin juonen kuin hahmojen ja teemojenkin kannalta.

Mitä pitää tehdä? Kirjoittaa vapaavalintaisesta tarinaideasta ensin story breakdown ja sitten lisäkehittelyn myötä story outline käyttäen opittua rakennetta. Yksi luento viikossa.

Suosittelen jos kirjoittaminen missään muodossa kiinnostaa. Luennoitsija on mukava kanadalainen setä ja luentoja on ollut oikeasti kivaa ja mielekästä kuunnella, mikä minun sanomanani on jo aika paljon.

Olen yleisesti ottaen tyytyväinen kurssivalintoihini. Jos nyt olisin valitsemassa, saattaisin valita jotakin muuta Advertisingin tilalle; ei se kuitenkaan pahasti kaduta. Enemmän harmittaa se, että kursseja tuli käytyä vain kolme. Se on kyllä standardimäärä, mutta näin suorittamisen jälkeen voi todeta, että helposti aika olisi riittänyt neljänteenkin.

Niin, huomenna tosiaan toimistolle palauttamaan viimeistä kurssitehtävää. Sitten on kesäloma ja keskiviikkona saan vieraita Suomesta ja ensi viikolla olenkin jo kotona. Mikäpä sen mukavampaa!

Opiskelusta

Tänään sataa taas kaatamalla. Toissapäivänä oli lämmintä ja aurinkoista, ihmiset kaduilla hellemekoissa ja rannalla bikineissä, joten täytyy kyllä myöntää, ettei Britannian säätila ole sen tasaisempi kuin Suomenkaan. Kaikki vuodenajat voi kokea saman viikon aikana.

Ajattelin näin viimeisten kolmen viikon kunniaksi ryhdistäytyä hieman ja kirjoitella käytännön juttuja, joista tuleville vaihtareille voi olla hyötyä. Tänään siis: yliopistomaailma Britanniassa ja erityisesti Aberystwythissä! En tiedä aiheesta kovin laajalti, mutta enemmän kuitenkin kuin Suomesta lähtiessäni, ja se tarkoittaa, että oletettavasti enemmän kuin suurin osa lukijoistani, suomalaisia kun olette.

Suomessa yliopisto on keskimäärin viiden vuoden juttu. Mututuntumalla heittäisin, että suurin osa aloittaa opintonsa siinä kahdenkympin tienoilla. Opiskelu ja työelämä lomittuvat usein jollakin tavalla, ja valmistuessa ollaan jo melko aikuisia maistereita.

No, Britanniassa ei mene ihan näin. Ensinnäkin, lukiosta valmistutaan vuotta nuorempina kuin Suomessa. Yliopistossa ensimmäistä vuotta opiskelevista suurin osa on nyt siis vuosikertaa -94. Toinen merkille pantava seikka on, että täällä perustutkinto on kandia vastaava. Opiskelijat siis valmistuvat kolmen vuoden opiskelun jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että minun ikäiseni (-92 syntyneet) britit ovat palauttaneet lopputyönsä ja siirtymässä työelämään parin kuukauden sisällä. Ajatuskin kauhistuttaa! Enhän minä itse tiedä ollenkaan, mitä haluan tehdä isona!

Toki Britanniassakin voi jatkaa opintoja maisteriksi ja siitä eteenpäin, mutta se ei ole oletusarvoista, niin kuin Suomessa. En tiedä aiheesta paljoakaan, mutta maisterikoulutus on käsittääkseni yleensä yksivuotinen ja hyvin tiivis.

Yleisesti kuitenkin kampuksella kävellessäni tunnen itseni vanhaksi, eikä ihmekään; olenhan vanhimmasta päästä. Osa opiskelijoista on selkeästi vielä teinejä. Välillä näyttää siltä, että vapautta on vähän enemmän kuin mistä osataan ottaa vastuu. Toisaalta joukossa on kyllä kypsääkin porukkaa, ei siinä mitään, ja kai tällainen yliopistojärjestelmä pakottaakin aikuistumaan kolmen vuoden aikana melko lailla.

En viitsi kirjoittaa käytännön vinkkejä yliopiston sähköpostin tai Blackboardin käyttöön, koska ainakin sähköpostijärjestelmä on käsittääkseni muuttumassa. Hyvä, nykyinen näyttää 80-luvulla suunnitellulta ja on asettelultaan harvinaisen epäystävällinen käyttäjäänsä kohtaan. Blackboard on netissä oleva järjestelmä, joka vastaa suunnilleen Jyväskylän Korppia/Koppaa/Optimaa, sillä lisäyksellä, että myös sähköisesti palautettavat työt palautetaan Blackboardin kautta, ei sähköpostilla.

Tällä hetkellä ainakin kaikki työt pitää palauttaa sekä sähköisesti että printattuna. Tästä voisin käytännön vinkkiä antaakin, koska olisin itse kaivannut selkeämpää ohjetta! Printattu versio viedään meidän laitoksella (TFTS) Parry-Williams-rakennuksen toisessa kerroksessa olevaan departmental officeen. Varsinaista toimistoa vastapäätä, eli heti portaiden jälkeen vasemmalla, on lokerot, joihin työt palautetaan. Niissä lukee kurssien nimet, joten tässä ei voi mennä vikaan. Palautettavassa työssä pitää olla täytetty kansilehti (cover sheet), johon tulee kurssin, tehtävän ja opiskelijan tiedot. Ilmeisesti ei luoteta siihen, että opiskelija itse kirjoittaisi omatoimisesti työhönsä olennaiset tunnisteet. Jos arveluttaa, siitä departmental officesta voi kysyä neuvoa. Joskus ottavat palautettavia töitä vastaankin. Ja niillä on nitoja. Ai niin, yksi jännittävä piirre vielä: deadline on merkittynä päivänä kello 12 keskipäivällä. Itse olen pyrkinyt palauttamaan tehtävät jo pari päivää etukäteen, mutta jos haluaa pelata riskillä ja jättää viimeiseen päivään, ei kannata mennä viemään työtä 16:00 tai 23:59, koska nuo ajat ovat auttamattoman myöhässä ja se tarkoittaa täällä sitä, että tehtävästä saa arvosanaksi nollan.

Paikallinen opiskelijakortti on Aber Card. Siinä on oma kuva ja nimi ja opiskelijanumero (olennainen tunniste täällä!) ja sen funktioita opiskelija-alennusten lisäksi ovat esimerkiksi kirjojen lainaaminen yliopiston kirjastoista (suurimpana Hugh Owen) ja tulostimille kirjautuminen. Jälkimmäinen ainakin tosin onnistuu myös samoilla käyttäjätunnuksilla, joilla pääsee sähköpostiin, Blackboardiin sekä Student Recordiin, jossa käydään hyväksymässä opintosuunnitelmat kurssien alussa ja selittämässä mahdollisia poissaoloja. Tulostussaldoa (print credit) voi ostaa netissä, mutta kaikkein kätevintä on hankkia sitä syöttämällä kolikoita Hugh Owenin aulasta löytyvään masiinaan.

Kurssit ovat täällä modules, eivät courses. Jälkimmäisen merkitys on laajempi, eli kannattaa muistaa käyttää oikeaa termiä, etteivät paikalliset hämmenny.

Aberissa on parikin kampusaluetta. Penglais on suurin. Sanoisin, että niistä muista ei välttämättä ole niin väliksi ottaa selvää, ennen kuin olosuhteiden pakosta. Todennäköisesti nimittäin ainakaan TFTS:n vaihtareilla ei Penglaisin ulkopuolella kursseja ole. Itselläni oli yksi Old Collegella, mutta sekin oli meille väistötila, kun ensimmäiseen ei mahtunut. Kampuksen rakennukset eivät ole erityisen kauniita, mutta alue yleisesti on miellyttävä, välimatkat lyhyitä ja järkevät reititkin ehtii oppia vähän hatarampikin suunnistaja muutaman kuukauden aikana. Eihän tämä mikään Seminaarinmäki ole, mutta välttää paremman puutteessa...

Ruokajuttuja

Aina välillä pitäisi syödäkin jotain. Eiku hetkinen, joka päivä, monta kertaa.

Itse syön täällä lähinnä Co-operativen mikroaterioita (spagetti bolognesea ja jauhelihaperunasoselaatikkoa suunnilleen 67 penceä annos), paahtoleipää molemmissa olomuodoissaan (paahdettuna ja paahtamattomana) ja feta-kurkku-paprika-salaattisalaattia. Niin, ja Llaeth y Llan -jogurttia (parasta). Olen kuullut huhua, että jotkut toiset vaihtarit laittavat ruokaa ihan oikeastikin. En jaksanut ostaa neljää kuukautta varten keittiövälineitä, joten Jyväskylästä tuttu bravuurini makaroni ketsupilla on saanut odottaa kesää siinä missä muutkin paneutumista vaativat ruokalajit.

Kämppikseni tuntuvat elävän pizzalla ja pasta carbonaralla. Jotain muitakin epämääräisiä kastikkeita jääkaapissa ja liedellä näkyy, ja papupurkkeja.

Ruokakaupoissa on pari jännää ominaisuutta. Ensinnäkin, evoluutio ei ole vielä tuonut brittejä sille tasolle, että  kassoilla olisi tilaa useamman ihmisen pakata ostoksia. Jos muistatte, millaiset hankalat kassat Lidlissä oli kymmenen vuotta sitten, niin sellaista täällä on kaikkialla. Toinen huomio: yllättävän usein ruoissa on hinnat ihan pakkaukseen printattuna, yleensä tasapuntia. Ja kolmanneksi, erilaisia tarjouksia ja diilejä on jatkuvasti, niin kuin 'valitse tällä tarralla merkityistä kolme hintaan £7' tai todella yleinen lounasdiili, joka yleensä toimii niin, että kolmeen puntaan saa valita kolmioleivän, pienen sipsipussin ja limsan tai mehun. Hurmaavan terveyttä edistävä lounas, eikö?

Siltä varalta, että tätä blogia lukee joku tuleva aberilainen, kerrottakoon vielä hieman paikallisista ruokakaupoista. Jos haluaa valikoimaa ihan kunnolla, kannattaa mennä Morrisonsille, se on vähän kauempana, sinne pääsee bussilla, en muista millä niistä, mutta kuka tahansa paikallinen kyllä tietää. Jos taas asuu kampuksella, täällä mäen päällä (Cwrt Mawrin jne. takana eli koko kampuksen yläpuolella) on CK, pienehkö kauppa, jossa on ehkä vähän korkeammat hinnat kuin muualla, mutta joka on ihan pätevä vaihtoehto silloin, kun tarvitsee vain muutaman jutun. Vihanneksetkin siellä ovat olleet tuoreimman oloisia viime aikoina. CK:n yhteydessä on myös postitoimisto, joten joka merkkiä varten ei tarvitse lähteä mäkeä alas!

Suurin osa ruokakaupoista kuitenkin sijaitsee rautatieaseman vieressä. Siellä on Lidl, joka täällä on vähän parempimaineinen paikka kuin Suomessa. Sitten on Iceland siinä ihan Lidlin vieressä, sieltä saa lähinnä pakasteita, mutta ihan käypään hintaan. Jos lähtee aseman toiselle puolelle, löytää semmoisen kaupan kuin Co-op(erative food). Siinä käyn yleensä itse. Vastaa tavallista S-marketia tarjonnaltaan, ellei ole jopa laajempi. Täältä saa noita mikroaterioita, joista pidän, ja tuota hyvää jogurttia.

Kyliltä löytyy myös 24/7 auki oleva Spar, tietysti suhteellisen kalliine hintoineen, ja leipomoita ja lihakauppoja ja taitaapi joku ekokauppakin ruokaa myydä, ja etnisille ruoille omia putiikkeja on muistaakseni näkynyt, mutta niistä ei ole omakohtaista kokemusta. Niin, ja sitten täällä on vanhanaikainen karkkikauppa, Isaac's. Löytyy rannan vierestä Pier Streetiltä. Siellä saa pyytää karkkeja purkeista tiskin takaa, se on ihan mahtava, olen käynyt kerran ja se oli elämäni hurmaavin karkinostokokemus.

Voisi kietaista tämän tekstin nyt loppuun, niin pääsen syömään. Toivottavasti yhteenvetoni oli viihdyttävä ja/tai hyödyllinen.

Vesiasioita

En muista olenko aiemmin kirjoittanut brittien putkistoista laajemmin kuin vain hanoista. Mutta niin; vessat ja suihkutkin ovat täällä jotenkin ihan käsittämättömän huonosti rakennettuja. Luokattoman tehottomia. Esimerkiksi suurin osa vessanpöntöistä on sellaisia, että vettä ne kyllä tuhlaavat yhdellä vetämisellä ainakin triplasti sen mitä Suomessa, mutta niin hitaasti, että teho yltää hädin tuskin puoleen. Esimerkiksi meidän kämppämme alakerran vessa on niin surkea, että jos siitä yrittäisi saada alas yhden paperinpalan, olisi ehkä 30 % todennäköisyys, että missio ei onnistuisi ensi yrittämällä. En ole ammattilainen, mutta mikä siinä putki-insinöörin hommassa muka voi olla niin vaikeaa, ettei voida edes plagioida muiden Eurooppalaisten systeemejä ihan yleisen kansalaisviihtyvyyden nimissä?

Suihkut sitten, no, ei niistäkään vettä yleensä riittävästi saa. Poikkeuksena yksi Edinburghilainen hostelli. Siinä oli jopa maailman mittapuulla hyvä suihku, eli Britannian asteikolla siis ihan taivaallinen. Siitä sai vapaavalintaisen lämmintä vettä eikä siellä ollut homeista suihkuverhoa, niin kuin esimerkiksi meillä täällä PJM:ssä. Brittien suhtautuminen homeeseen kyllä on huomattavan neutraali; esimerkiksi Glasgow'n taloista kolmasosa on sellaisia, ettei niissä oikeasti saisi edes asua, ja yleinen mielipide tuntuu olevan, että jos homeen maalaa piiloon, se lakkaa olemasta ongelma.

Joka tapauksessa: britit eivät vain hallitse vedenjakeluun liittyviä juttuja. Eivätkä kosteuden kontrollointiin liittyviä muutenkaan. Sitä oppii pitämään ihan sympaattisena. Tämä koko saari on ihan märkä ja homeessa ja vesi liikkuu putkissa suunnilleen yhtä tehokkaasti kuin jeti juoksuhiekassa, mutta minkäs teet.

Pitäisi olla blogeja varten samankaltainen plagioinninestojärjestelmä kuin yliopistolle palautettavia opinnäytteitä varten on. Voisin laittaa blogitekstini sellaisen läpi ja huomata, toistanko itseäni. Ihmeellisesti on sellainen olo, että tästäkin tekstistä ainakin puolet on vanhan toistoa. No, onneksi kertaus on opintojen äiti.

Hyvää nimipäivää minä!

Vappu lienee briteille vähän tuntemattomampi käsite. Vietämme sitä siis suomalaisessa seurassa! Kymmenen minuutin päästä!

Sain postissa ilmapalloja kummitädiltä, jee :) Kiitos myös kotiväelle ruisleivästä ja sen sellaisesta, pakettien saaminen on ihan huippua. Te muut: vielä ehtii ilahduttaa, kuukausi jäljellä meikäläisen Aber-eloa! Haha.

Palautin tänään kirjoituskurssin viimeisen kurssityön. Ei siitä kovin hyvää tullut, mutta onpahan tehtynä - taidanpa lähiaikoina kertoa blogissakin kyseisestä kurssista jonkinlaista yhteenvetoa, saattaa kiinnostaa ainakin tulevia vaihtareita.

Täällä paistaa aurinko ja on tosi vihreää ja ihanan kaunista. Välillä kyllä on sellaisia päiviä, että on niin sumuista, että hyvä kun vastapäisen talon erottaa. Ei voi illalla tietää, mikä vuodenaika aamulla herätessä odottaa ikkunan takana... Onneksi joka päivä ei tarvitse poistua kotoa.

Nyt voisin vaikkapa olla myöhästymättä. Pahoittelen blogin viimeaikaista hiljaiseloa. Sille ei ole mitään pätevää syytä enkä keksi nyt tekosyitäkään tähän hätään.

Tässä ei taaskaan ole mitään oikeaa sisältöä

Tänään kiipesin mäkeä ylös kotimatkalla, mutta puolimatkasta käännyin metsäpolulle, se oli virkistävää vaihtelua tasaisesti nousevaan asfalttiin. Oli myös riittävä määrä aurinkoa. Riisuin takkini jo satoa metrejä ennen perillepääsyä. Koko talven on ollut sen verran hyytävää viimaa, että hyvä, jos takista ja villapaidoista on raaskinut luopua oman huoneensa lämmössäkään, mutta nyt taitaa vihdoinkin olla kevät. Paitsi että täällä minun huoneessani ei kyllä ole. Täällä on kylmempi kuin koskaan aiemmin.

Olen ostellut tuoreita vihanneksia. Ei minulla kyllä niihin olisi varaa, ei enää tuon pääsiäislomamatkani jälkeen, mutta koska rahaa vielä toistaiseksi kuitenkin on, leikin että varaakin olisi.

Ensi viikolla täytyisi alkaa ahkeraksi, sillä deadlinet lähestyvät. Onneksi ne ovat sattuneet sentään hajaantumaan aika kivasti useammalle viikolle. Paniikki syntynee siinä vaiheessa, kun advertisingin esseetä pitäisi alkaa kirjoittaa ja sitä varten opetella käyttämään paikallista yliopistokirjastoa. Tähän asti kaikki olennainen kurssimateriaali on ollut Blackboardista ladattavissa, mutta esseetä varten tarvitsen ihan konkreettisia kirjojakin, ja niitä pitäisi vieläpä itse osata valita.

Jos joku haluaa lähettää mulle jotakin nakerrettavaa, niin kuin nyt lakua tai suklaata, suosittelen suorittamaan kyseisen lähettämisen lähiviikkoina - eihän tässä ole kuin ehkä kuutisen viikkoa enää paluuseenikaan.

Aurinko laskee ja huone viilenee entisestään. Tykkään silti, että vielä kahdeksalta illalla pärjää ilman sähkövaloa. Ja aamulla olisi kiva herätä aurinkoon, jos verhoja viitsisi pitää auki. Lämmönsäätelysyistä vähän vaihtelee, viitsinkö. Tänä aamuna kyllä en aurinkoon herännyt muutenkaan, vaan paloharjoitukseen. Kuinka viehättävää.

Rikon nyt hiljaisuuden

Olen palannut Aberystwythiin.

Kiersin armas Fjällräven selässäni kolme viikkoa vähän sinne sun tänne ympäriinsä. Edinburgh, Glasgow, Lontoo, Pariisi. Nyt olo on kauhean väsynyt. Tuntuu absurdilta, että pitäisi opiskella, ja sisäinen kalenterini osoittaa edelleen jokseenkin maaliskuun puoliväliä.

Kolme yöbussia, yllättäviä kanadalaisia, loputtomat määrät Pretin kolmioleipiä, ehkä suunnilleen seitsemän eri hostellia (en edes jaksa laskea). Kirjoittanen pääsiäislomasta hivenen tarkemmin lähitulevaisuudessa: tämän päivän tavoite on laskeskella ruokaostosten loppusumma siten, että vaihtorahoina lompakkooni ilmaantuu riittävä määrä punnan kolikoita pyykkikoneen pyörittämiseen.

Tämä minun asumukseni Aberissa on suhteellisen persoonaton, mutta kummallisen paljon tämä kodilta tuntuu kuitenkin ja tänne paluu kotiinpaluulta. Valokatkaisijat ja pistorasiat löytyvät etsimättä, jääkaapissa odottivat kaukonäköisesti varastoimani jogurtit. Täällä tuoksuukin tutulta.

Kohta pitäisi ostaa lentolippu Suomeen. Olen jo ylittänyt Aber-aikani puolivälin ja tehnyt oman henkilökohtaisen ulkomailla-asumisennätykseni (edellinen oli 63 päivää, nyt olen jo numerossa 80). Nyt kuitenkin paistaa aurinko ja on ihan mukava ajatella myös näitä jäljellä olevia viikkoja. Wales on kaunis.

Kuvalliset reittiohjeet

Jos tuutte yllätysvierailulle, niin noudattakaa näitä kuvallisia ohjeita.

Mäkeä ylös kunnes näkyy ylikulkusilta. Kyseessä on Aberystwythin the mäki, joten jos tänne kylille löytäisi, löytäisi myös mäen päälle ongelmitta.

Oikealla portaat ylös kas näin.

Edessäpäin näyttää tältä. Ei mennä sinne, päätyisi vain kampukselle.

Vasemmalla näkyy tuo aiemmin mainittu ylikulkusilta. Kävellään sitä pitkin.

Näkymä sillalta mäkeä alas on seuraavanlainen. Aber siellä siintää, ja horisontissa meri.

Sillan toisessa päässä voi kääntyä vielä vilkaisemaan taakseen ja todeta että aurinko aurinko lettuja paistaa hauska on auringon lettuja maistaa laskee vuorten taa teletapit käyvät nukkumaan. Sitten voi vaikka kyseenalaistaa oman huumorintajunsa.

Sitten taas nenä eteenpäin ja kas, voimme seurata polkua.

Polun päässä on tie. Sen toisella puolella näkyy rakennus, joka tiedostavan matkaajan mielessä jo tunnistautuukin PJM:n Lounge-tilaksi. Siellä voi esimerkiksi pestä pyykkiä ja tulostaa asioita.

Jos on eksyksissä, kartta Loungen pihassa auttaa. Numero 53 on se mitä nyt etsitään.

Ja ei kun taas vähän mäkeä ylös, sitten oikealle, ja hupsista, siellähän niitä naapuritaloja näkyykin!

Naamaa vasemmalle. Kappas, home sweet home. Tulkinnanvaraista, onko home tuossa sanonnassa nyt sitten englantia vai ihan vain suomea. Joka tapauksessa tämä valkoinen talo on siis matala majani ja ikkuna vasemmalla ylhäällä tietääkseni omani.

Todiste siitä, että en ole googlettanut näitä kuvia, vaan olen täällä itse kaikessa kauneudessani.

DIN DIN DIIIIIIII. Kotiovi. Tuosta luukusta teidän kirjeenne ja korttinne putoavat.

Nyt kun olen neuvonut, miten pääsette kylään, niin voinkin sitten huomenna aamulla itse poistua.

Scottish Reeling Spring Ball

Tässä minä syön sitruunajuustokakkua. Paras osa oli tuo vadelma. Tai no siis oikeasti paras osa oli se oikea ruoka ennen kakkua. Mutta kakusta paras osa oli vadelma.

Tässä minun hieno mekkoni. Siitä on havainnollistavampia kuvia, mutta niissä esiintyy muitakin ihmisiä kuin minä, ja koska tykkään tuijottaa vain omaa naamaani en viitsi julkaista muiden kuvia ilman lupaa, en julkaise niitä, tadah. Kutsukaa minut joskus juhliin ja kirjoittakaa kutsukorttiin pukukoodiksi 'sininen mekko', niin lupaan sitten ilmestyä tässä yksilössä paikalle. Pääsette näkemään helman siniset kukat ihan omin silmin. Ne eivät tämän kuvan valaistuksessa oikein erotu.

Oli muuten pelottavat itsenäisyyspäivävibat tuolla tanssijaisissa, kun Skotlannin lipun värithän tosiaan ovat ne sininen ja valkoinen ja salin koristelu oli sen mukaista. Melkein odotti, että jostain olisi ilmestynyt veteraani istumaan etupenkkiin.

Ai niin, ja kuvansiirto-ongelmani vaikuttaa toistaiseksi olevan historiaa (kiitos isi ja YkkösDatan setä!), joten kenties saatte muutaman muunkin valokuvan vielä ennen kuin poistun Lontoon puolelle... ylihuomenna. Sain juuri varattua viimeisetkin hostellit, huomenna tulostan viimeisetkin varausvahvistukset, ja sitten lasken viimeiset päivät tunnit minuutit ja sitten OUJEE ja heihei Aber.

(Molemmat tämän tekstin kuvista Heidin ottamia.)

Missä minä asun

Tajusin että en ole kertonut tästä talostani juurikaan. Sen olen tainnut mainita, että asuinkohteeni on PJM eli Pentre Jane Morgan. Aberystwythin yliopistoasunnoista löytyy jos jonkinlaista asuntolaa (tosin jos rehellisiä ollaan, en ole käynyt sisällä yhdessäkään), mutta PJM on kylä, jossa on paritaloja ja sitten sellaisia kolmen asunnon kokoisia, joille en nyt keksi omaa sanaa. Joka tapauksessa kyseessä ei ole siis kerrostaloasuntola, vaan laaja omakotitalorykelmä. Ja täällä asuu muistaakseni suunnilleen tuhat opiskelijaa.

PJM:n asunnot ovat tietääkseni pohjapiirrokseltaan identtisiä, osa tosin peilikuvana. Ulkoapäin ainakin voisi näin olettaa. Saatan olla väärässäkin, en ole käynyt kuin kahdessa sisällä. Joka kämpässä on kuusi huonetta; omani on E. Kuusi asukasta siis per kämppä. Talossa on kaksi kerrosta. Alakerrassa on keittiö, pari komeroa, vessa/suihku ja kaksi asuinhuonetta. Yläkerrasta löytyvät loput neljä huonetta, vessa ja sitten vielä sellainen kylpyhuone, jossa on pelkkä amme.

Huoneiden sisustus on sellainen kuin olettaa voi: huterahko sänky ja hyvin geneerisen rumat vaatekaappi, työpöytä, hylly, yöpöytä ja puolen seinän kokoinen ilmoitustaulu, jolta löytyy paloturvallisuusohjeet. Patteri lämmittää kausittain. Se on täällä ilmesesti ihan tarkoituksellista.

Niin, ja ne kokolattiamatot. Keittiössä ei taida olla, eikä kylppäreissä, mutta kaikki asuinhuoneet ja käytävät ja portaikkokin on kyllä tiukasti hailakan tummanvihreän maton peitossa. Valitettavasti ei edes sellaisen mukavan upottavan pehmeän... Britanniassa siis nämä kokolattiamattolattiat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, löytyy luokkahuoneistakin ja oikeasti suunnilleen kaikkialta, siitä huolimatta että kävellään kengät jalassa ympäriinsä. Joskus olen teetä läikyttäessäni miettinyt, mitä kaikkea nämäkin matot pitävät sisällään...

Täällä minä siis asun. Pääkampukselle tästä kävelee viidestä kymmeneen minuuttia riippuen siitä, mihin rakennukseen on menossa. Kohtuullisen miellyttävää.

Yksin ja yhdessä

Minua työllistää tällä hetkellä pääsiäislomani suunnittelu. Vapaata on kolme viikkoa ja suunnitelmissa käyttää siitä ainakin kaksi ja puoli liikekannalla. Olen varaillut busseja ja hostelleita ja musikaaleja ja minulla on hurja määrä tulostettavaa ja pelottaa ihan kauheasti että sotken jotakin tai jään jumiin jonnekin tai muuten vain epäonnistun ja missaan koko matkan (joka muuten tulee ihan järkyttävän kalliiksi, etenkin jos jää väliin). Aion tutkimusmatkailla lähinnä yksin. Kerron sitten jälkeenpäin, missä kaikkialla tuli käytyä, mutta sen verran voin vihjata, että ainakin Skotlantia ja runsaasti Lontoota on tiedossa.

Ennen lomaa on opiskeltava vielä viikko ja palautettava advertisingin esitelmäraportti. Pitäisi kai kirjoittaa se tämän viikon aikana, kun maanantainen esitys on tuoreessa muistissa. Kehitimme siis kolmen hengen ryhmäni kanssa mainoskampanjan pesuaineelle (tehtävänanto tosin oli hieman tätä tarkempi). Joukkueessani oli yksi kiinalainen ja yksi afrikkalaistaustainen belgialainen, ei siis yhtäkään brittiä - ja kurssilla löytyy niin ranskalaisia, puolalaisia kuin espanjalaisiakin ja ainakin yksi tyttö Romaniasta ja yksi Virosta. Näistä vain ranskalaiset ovat vaihto-opiskelijoita, loput ovat ihan oikeasti muuttaneet Aberiin opiskelemaan kokonaisen tutkinnon. Hivenen kansainvälisempää kuin Suomessa keskimäärin. Todennäköisesti tosin kansainvälistä myös Aberin asteikolla...

En ole kovin hyvä ryhmätöissä, koska minua alkaa nopeasti tympiä, jos muut ryhmän jäsenet toimivat vähemmän loogisesti tai torppaavat ajatuksiani osaamatta esittää minkäänlaista kilpailevaa versiota. Tällä kertaa sain tahtoni puhuttua läpi työn suurissa linjoissa, joten selviydyin keskinkertaisella stressimäärällä. Mielenkiintoisen havainnon tein, kun seurasin powerpointtejaan esitteleviä opiskelijoita: 23 ihmisestä minä olin ainoa, jolla ei ollut powerpointista puhumisen tueksi lisämuistiinpanoja paperilla tai jossakin teknisessä laitteessa. Tuntui hassulta. Enkö ottanut tehtävää tarpeeksi vakavasti vai olinko vain onnistunut tekemään osuudestani riittävän yksinkertaisen? No, niin tai näin, lähtihän se vähän lapasesta, mutta ehkä ihan hyvällä tavalla, kun yleisö nauroi ja arvostelulomakkeessa oli paras rasti siinä sarakkeessa, jossa arvioitiin esityksen selkeyttä ja kiinnostavuutta.

Lienee nukkumaanmenoaika. Nämä PJM:n sängyt eivät ole mukavuudella pilattuja, mutta nyt, kun olen varannut hostelleita ja yöbusseja, alkaa tuo oma patja näyttää kumman juhlavalta sittenkin...

KUVIA WOHOO

Heidillä oli Cardiffissa mukana kamera, joten kerrankin minulla on suurista seikkailuistani todisteita.

Tässä olemme minä ja sielunkumppanini Balin erään elokuvateatterin aulassa. Minulla on kyttyrä, en tiedä miksi.

Tässä minä pidän kädestä ystävääni Bilboa.

Minä ja joku Tom of Cardiff. Hmm jo kolmas suhteellisen tuttavallinen kuva putkeen, lupaan olla lopuissa yksin sitten.

Minä pönöttämässä polulla joka johtaa Cardiffin linnan keskimmäiselle linnoitussaarekkeelle. Siinä on silta vallihaudan yli. Upeeta.

"Who am I?
24601!"

Minä ja maailman söpöin mukillinen lapsang souchongia. Ja näemmä joku setä enkelinä olkapäällä. Mikä ettei.

Minä ja Millennium Centre eli jonkinlainen paikallinen kulttuurikeskus. Julkisivu on tosi hieno kun siinä on tekstiä kymriksi ja englanniksi nätisti sommiteltuna, tässä näkyy lähinnä englanninkielistä puolta (tahallaan, kun molemmat eivät olisi mahtuneet).

Ai niin ja sori äiti ja Satu että käytän vieläkin tota pipoa.

At the end of the day it's another day over

Tänään on päivä numero 40.

Pääsin Cardiffissa elokuviin. Se oli hienoa, iso sali oli melkein tyhjä ja kangas oli Jyväskylän Finnkinon kankaisiin verrattuna valtava. Mainoksetkin ovat täällä paljon enemmän minun mieleeni. Ehkä oivaltavampia? Joka tapauksessa keskimäärin vähemmän ärsyttäviä. Yhdessä on tanssiva poni: söpöintä mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Katsottiin Les Misérables, siitä on jäänyt tuo tekstin otsikkokin kaikumaan päähän tehdastyöläisten kuorolaulantana.

Cardiff oli kaupunkina hyvin tavallinen. Pidin siitä, että keskusta-alue oli sen verran tiivis, ettei missään vaiheessa tarvinnut käyttää muita kulkuvälineitä kuin omia jalkoja. Lauantaina kiersimme kaikki vintage-putiikit ja muutamia uusia vaatteita myyviäkin. Zizou oli sympaattinen, sieltä ostin sinisen mekon Spring Ballia varten, en tiedä miltä vuosikymmeneltä se on mutta se on kaunis.

Cardiffissa on myös linna ja satamamainen Cardiff Bay. Linna on hieno, vaikka niinhän kaikki linnat ovat. Mitä taas tulee näköaloihin, Aberin ranta voittaa kyllä Cardiff Bayn ihan heittämällä.

Yövyimme The River House Backpackers -nimisessä hostellissa. Voin suositella, mikäli joskus päätätte Cardiffiin matkustaa: todella mukava henkilökunta, siistit huoneet, hostellimittapuulla todella runsas aamupalavalikoima ja ennen kaikkea suunnilleen hotellitasoisen siistit suihkut ja vessat joiden lavuaareissa on normaalit kunnolliset hanat. Mitä luksusta täällä hanojen kehitysmaassa.

Mikäli joku ei siis tiedä, Britanniassa on lähes kaikkialla erilliset hanat lämpimälle ja kylmälle vedelle. Kumpikin antaa aluksi haaleaa ja päätyy sitten kohti sietämättömän kuumaa/kylmää ääripäätä. Tällaiset meillä on vessoissa. Edistyksellisissä brittihanoissa kylmä ja lämmin säätö ovat erikseen, mutta vesi tulee vain yhdestä hanasta. Tällainen meillä on keittiössä. Kuitenkin jopa tästä yhdestä vesivirrasta huomaa, että vasemmalla on kuumaa ja oikealla kylmää - en tiedä, miten niiden on edes mahdollista olla sekoittumatta, mutta ovatpahan kuitenkin. Näihin verrattuna siis River Housen hanat olivat mahtavat, sillä niistä tuli vain yhtä lämpötilaa kerrallaan, ja sitäkin pystyi säätämään ihan itse.

Cardiff on nyt koettu, muutaman viikon päästä tiedossa Lontoo, Edinburgh, Glasgow ja mitä näitä nyt on. Lontoo ehkä kaksikin kertaa.
 
Ai niin - näin lampaita junan ikkunasta. Ninjalampaita kulkemassa pitkin ties kuinka jyrkkiä seutuja. Ja karitsoja. Oijoi.

Tästä alkaa hyvä kuukausi

Käänsin seinäkalenteristani maaliskuun esiin. Uusia kaloja ja päivä numero 35. Kalenterin vieressä on improvisation workshopissa piirtämäni omakuva, ja kalenterin yläpuolella postikortti kiinnitettynä keltaisella nastalla; Suomesta lentäneitä sanoja joista pidän niin kovin että kortti on seinällä tekstipuoli ulospäin. Omakuvan alla on paikallisen pizzerian tarjouskuponki, buy one get one free.

Mikroateriana Shepherd's Pie on kelvollinen 67 pencen hintaansa nähden. Käytännössä se on perunamuusia ja jauhelihakastiketta. Paahtoleivälle laitan voita ja juustoa.

Palautin tänään ensimmäisen varsinaisen koulutehtäväni, assignmenteiksi niitä täällä kutsutaan. Sisällön laadusta en niin tiedä, keskityin olemaan hermostuneempi itse palauttamisesta. Täällä kun tehtävät pitää palauttaa sekä netissä että paperilla, ja paperisen version palautuspaikan hahmottaminen oli hieman kiven alla. En keksinyt muutakaan paikkaa kysyä neuvoa, joten menin Departmental Officeen, ja kuinkas sattuikin, juuri sinne nuo tehtävät ilmeisesti sitten kuuluukin viedä. Odotan arvostelua mielenkiinnolla.

Tänään oli taas pyykkipäivä, voi kuinka pidänkään kuivausrummuista.

Viikonlopuksi minua kutsuu Cardiff. Jo on aikakin - kokonaisen kuukauden olen viettänyt poistumatta Aberystwythistä, uudet maisemat eivät varsinaisesti haittaa... Saan matkustaa junalla, ja hostellissa on nettisivujen mukaan buffet-aamiainen. No, sehän nähdään. Tavoitteena on löytää pukukoodin mukaiset mitat täyttävä mekko Scottish Reeling Societyn Spring Ballia varten. Vaateostoksilla käyminen on vastenmielistä, mutta menköön tämän kerran.

Nyt on maaliskuu! Se kuukausi, kun alkaa pääsiäisloma ja pääsen Lontooseen! Oi kyllä!

Se tanssii sittenkin

Tahdon Fazerin sinistä ja täytelakuja.

Siinä oli se olennainen osa, mitäs sitten?

Täällä sataa lunta. Ihan vain muutamia hassuja hiutaleita, joista tuskin on aamulla mitään jäljellä. Kylmänhuuraisen ilman saattelemana olo on kuin Suomessa marras-joulukuisina myöhäisiltoina. Tuntuu että kesä on kauhean kaukana, vaikka ensi viikolla on jo maaliskuu. Hassua, miten mieli elää sen mukaan, mitä Suomen vuodenaikoja ympärillä on näkevinään. Alkuviikosta täällä oli niin keväistä, että paikalliset kulkivat jopa t-paidoissa. Silloin kesä tuntui olevan ihan nurkan takana. (Ei kuitenkaan ollut niin lämmin, että t-paidassa oikeasti huvittaisi kulkea... Kummia nuo britit.)

Kävin taas lauantai-illan ratoksi tanssimassa vähän Scottish Reelingiä. Yliopiston kerho eli society siis kyseessä (olenko kertonut näistä blogissa jo vai vain kirjeissä?). Tanssitaan skottilaisia kansantansseja. Niissä pyörähdellään paljon ja liikutaan ympäriinsä monimutkaisen näköisinä muodostelmanvaihtelukoreografioina. Näitä tansseja ei voi siis tanssia yksin tai parin kanssa, vaan useimpiin tarvitaan vähintään kuusi osallistujaa (=kolme paria), jotta peruskoreografia saadaan suoritettua edes kerran läpi. Yleensä tanssi vielä liikkuu oikealta vasemmalle kahden kasvokkain seisovan ihmisrivistön parissa (tai miesten puolelta katsottuna vasemmalta oikealle) niin, että kun koreografia on suoritettu, se liikahtaa yhden pykälän eteenpäin ja toistuu sitten uudelleen. Liukuhihnatyyliin, ja musiikki on melko itseään toistavaa, kuten kuvitella saattaa. Mielenkiintoista. Vähän haastavaakin, minä kun en koskaan tanssinut wanhoja. Mutta niinä hetkinä kun pysyy edes jotenkin kartalla - oikein miellyttävää.

Pitäisi tiskata astiat

Olen siinä käsityksessä, että useampikin lukija odottaa innolla näkevänsä valokuvia tässä blogissa: kaupungista, yliopistosta, asunnostani ja niin edelleen. En ole valokuvaaja enkä edes kovin innokas harrastaja, mutta haluaisin mieluusti tarjota muutaman otoksen siitä huolimatta. No enpä voi. Otettuani kameraani muutaman keskinkertaisen kurjan ja heilahtaneen kuvan, joista hyvällä tahdolla olisi voinut saada jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä kulloinkin on yritetty kuvata, yritin siirtää näitä kuvia tietokoneelleni ja törmäsin samaan ongelmaan kuin vuosi sitten. Silloinhan lakkasin käyttämästä koko kameraa ja unohdin ongelman tyystin. En siis saa kuvia kamerasta ulos. Kone herjaa vain I/O Erroria, ja sehän nyt ei sinänsä kerro ainakaan minulle mitään ongelman todellisesta syystä tai kohteesta. Turha siis niitä kuvia odotella ihan lähiaikoina, tai ehkä koskaan.

Jos haluatte tietää, missä asun, googlettakaa Pentre Jane Morgan. Jos haluatte tietää, missä opiskelen maanantaisin, googlettakaa Aberystwyth Old College. Joo, se on hieno paikka. Siellä voi katsoa ikkunasta merta kun istuu luennolla.

Tällä viikolla olen syönyt aika paljon kanasalaattia mutta en vielä ollenkaan perunalastuja. Olen mennyt aamuyhdeksältä workshopiin ja piirtänyt suurelle paperille kuvan omasta kehostani sellaisena kuin sen läsnäolon tunnen (punaista vahaliitua ja paljon päällekkäisiä viivoja, vähän sinistä, ei kasvoja). Olen yrittänyt lukea artikkeleita ja huomannut jonkin muun tekemisen sittenkin tärkeämmäksi juuri sillä hetkellä.

Suunnittelen viikonloppumatkaa Cardiffiin yhden tamperelaisen vaihtarin kanssa. En tiedä, mitä Cardiffissa on, mutta haluan ottaa selvää.

Olen saanut kirjeitä ja kortteja ja paketteja ja ne kaikki ovat ilahduttaneet minua aivan suunnattomasti. Ruista! Oi kyllä! Salmiakkisuklaata! Oi kyllä! Kiitos, rakkaat.

Minun orkesterillani on konsertti juuri tällä hetkellä. Tuntuu että olen väärässä maassa. Mutta kalenterissani on olemassa kesäkuu joten pakko kai uskoa, että sekin on vielä joskus edessä.

Ruoasta lyhyesti

Jääkaappimme ja pakastimemme lakkasivat eilen toimimasta. Näin ulkomaalaisena olen sysännyt vastuun asian selvittämisestä paikallisille kämppiksilleni. Menetin kaksi mikroateriaa, avaamattoman paketin juustoa, lähes täyden voipaketin ja kaksi jogurttipikaria. Kaiken muun söin vatsanpurujen uhallakin, koska ärsytti ajatus siitä, että ruokaa menisi hukkaan vain siksi, että brittiläiset eivät oikein hallitse näitä sähkölaiteasioita.

Nyt minulla on sitten aamupalaksi, öh, Nutellaa ja jotain pussikeittoja.

Kämppikseni syövät huomattavan paljon mikropizzoja. Ylipäätään brittien ruokailutottumukset ovat sensuuntaisia, että tulee itselle terveellinen olo. Kuka tahansa minut tunteva tietenkin tietää, etten syö kovin terveellisesti, joten päätelkääpä siitä sitten, miten britit syövät. (Tai odottakaa, että joskus tulevaisuudessa saan aikaiseksi kirjoittaa aiheesta perehtyneemmin. Eipähän tarvitsisi päätellä ja arvailla.)

Ilmassa viipyy sumu

Olen ihmetellyt reiällistä uunipeltiä. Olen paistanut sillä pizzan, joka maistui juustohampurilaiselta (niin kai oli tarkoituskin, mutta olisin pitänyt enemmän pizzan makuisesta pizzasta). Olen päättänyt pitäytyä mikroruoissa, kun uuni on onnistunut kenties likaisuutensa vuoksi aiheuttamaan keittiöön samankaltaisen sumuisuuden kuin pihateille usein lankeaa.

Olen ylittänyt kävelysillan niin monta kertaa, etten niitä osaisi laskeakaan. Olen kirjoittanut seinäkalenteriini pieniä numeroita - juoksevia numeroita, tänään on päivä numero 16. Päiviä minä kyllä osaan edelleen laskea, vaikka kävelysillan ylityksiä en.

Olen katsellut vierestä, kun kämppikseni ovat aulassa valmistelleet keijuasujaan teemajuhliin. Olen juossut postilaatikolle, jotta kirjeeni ehtisivät matkaan vielä samana iltana. Olen vetänyt violetit kuulokkeet korvieni yli ja kävellyt saappaat jalassa lätäköihin musiikin tahtiin.

Olen haaveillut kesästä aika paljon.

Miss Mila Heinanen

Paikallisen tavaratalon Matalanin kanta-asiakaskortissa lukee nimeni otsikon ilmoittamassa muodossa. Jos luet tätä blogia siksi, että olet lähdössä vaihtoon Aberiin, niin vinkki: Matalanista saa halvalla näppärästi esimerkiksi astiat ja peitot.

Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon salmiakkia kerralla kuin nyt: pussi salmiakkiaakkosia, Salmiakki Mix -pussi ja kaksi Fazerin salmiakkiaakkosrasiaa. Kaikki nämä paljastuivat samasta paketista villasukkien kanssa. Kiitos Aili <3

Ajattelin pestä tänään pyykkiä, mutta en sitten näköjään pessytkään. Olen kyllä päässyt niinkin pitkälle, että kävin ostamassa pyykkituvalla sijaitsevasta automaatista sipsejä itselleni. Toissapäivänä.

Vielä pitäisi keksiä, mitä yhden ja kahden pennyn kolikoilla on tarkoitus tehdä. Niitä nimittäin puskee vaihtorahaksi joka tuutista. Kuuluuko niillä maksaa? Tulisi jotenkin epäkohtelias olo jäädä laskemaan kassalla yksipennisiä.

Lokit kiertelevät talojen yllä

Kirjoitan kortteja ikkunalaudalla ja katson lokkeja. Talojen välistä näkyy viipale merta. Juoksen portaat toiveikkaana, kun näen postinkantajan lähestyvän. Tänään se ei ole turhaa.

Keitän muumiteetä. Se teepussi on rantautunut luokseni tutuimman käsialan peittämän kirjeen välissä. Kämppikseni ilmoittaa rakastavansa muumeja.

Kalenterin juoksevissa numeroissa tämä päivä on numero 11.

En tiennytkään, että runebergintorttuja voisi olla ikävä.

Vihreiden banaanien ohessa

Perunalastuja ei täällä saa yli 100 gramman pusseissa. Ne 100 gramman pussitkin ovat kalliita ja näyttävät siltä, että niitä ostavat lähinnä ruokahifistelijät. Sen sijaan tavanomainen pakkaus on valtava säkki, jonka sisällä on yleensä kuusi 25 gramman perunalastupussia, joskus useampikin, jopa parikymmentä. Eli pussien sisällä on toisia pieniä pusseja, maatuskatyyliin. Voisiko enää pahemmin pakkausmateriaalia heittää harakoille? Hyvä on, paikalliset syövät noita pieniä perunalastupusseja lounailla. Mutta kyllä suomalaisesta tuntuu absurdilta, kun vaikkapa sunnuntaiaamuna huomaa, että keittiössä lojuu kämppisten edellisiltaisten juhlien jäljiltä lukuisia 25 gramman sipsipusseja tyhjinä tai puolityhjinä. Eikö niitä pakkauskokoja voisi olla useampia, eri tarkoituksia varten?

I Can't Believe It's Not Butter ei maistu voilta, vaan voinmakuisilta popcorneilta ilman sitä popcornia. Juustoksi leivälle minulla on cheddaria mutta haluaisin portsalutia.

Jotain positiivistakin löytyi onneksi tänään keittiöstä: siivoavia kämppiksiä! Lauantain jälkeen ruokapöytä on ollut kroonisesti pelikorttien ja kertakäyttömukien peitossa, sietääkin siivota. Vaikka syönkin yleensä oman huoneeni rauhassa eikä minua sinänsä häiritse tilanpuute keittiönpöydällä, on jonkinlaisen yleissiisteyden keskellä silti miellyttävämpää elää. No, nyt on kuulunut imurin ääntä ja tiskivuoret ovat kadonneet. Lisäksi minulle herui laajalti sympatiaa, kun kerroin, että luentoni tänään oli Old Collegella eli ei pääkampuksella, joka on viiden minuutin päässä, vaan alhaalla merenrannassa, niin että palatessa täytyy nousta tuo jokaiselle Aberissa käyneelle tuttu jalkalihakset tuhoava mäki.

Kebab on täällä kelvollista, mutta ei voita Laukaan Kebab Pizzerian kebabrullaa. Kebab-myyjä on kuitenkin ensimmäinen, jolta olen saanut kuuluisaa brittiläistä asiakaspalvelua kunnollisine 'darling'-lisäkkeineen. Kaikkialla muualla on ollut tarjolla tavanomaista tylyyttä. Olen ollut vähän pettynytkin. Neljällä ja puolella punnalla kuitenkin sain paitsi pitakebabin, myös osan uskostani brittien hyvyyteen takaisin.

En kyllä muista nähneeni yhtäkään brittiä juomassa teetä. Harmittaa. Onko kyseessä jokin salaliitto, väärinkäsitys vai olenko vain puusilmä?

Ghost Path

Aberystwythistä kulkee rantaa seuraillen Borth-nimiseen kylään jonkinlaiseksi patikointireitiksi tarkoitettu Coast Path.

Jos näkisitte ne jyrkät kallionkielekkeet joita polku seurailee, käyttäisitte itsekin otsikkoon vääntämääni nimitystä.

Aberin parhaat näkymäthän ovat yleisen mielipiteen mukaan Constitution Hillillä. Jos mihin tahansa kuvahakuun kirjoittaa 'Aberystwyth' (yrittäkääpä kirjoittaa se nopeasti ilman yhtäkään typoa), on melko todennäköistä, että saa eteensä juuri sellaisia perinteisiä kukkulalta otettuja kaupunki-meren-rannalla-kuvia. Polku Borthia kohti alkaa Constitution Hilliltä.

Tänään minun oli tarkoitus istua neljän seinän sisällä lepäämässä, mutta kun heräsin, aurinko paistoi. Muutin suunnitelmaani. Lähdin seikkailemaan. Iltapäivän aikana ehti oikein mukavasti kulkea mäkeä alas, sitten ylös Constitution Hillille ja sieltä polkua Borthiin asti. Coast Path on pituudeltaan viitisen mailia eli noin kahdeksan kilometriä, mihin laskettakoon mukaan rasituslisä siitä, että matka oli koko ajan ylä- tai alamäkeä.

Vasemmalla puolella oli lähes jatkuvasti kymmenien metrien pudotus. Merellä joku kulki rantaa myöten kanootilla, joka oli suunnilleen peukalonpään mittainen - kenties tämä auttaa polun korkeuden mittakaavan hahmottamisessa. Välillä polku oli pari metriä leveä, hiekkaa tahi nurmikkoa, ja välillä se oli mutainen, syväksi kovertunut ja niin kapea, että kenkäni hädin tuskin mahtuivat siihen vierekkäin. Rinteet olivat välillä lempeän loivia ja välillä niin jyrkkiä, että oli tartuttava ruohomättäisiin pysyäkseen pystyssä. Ylämäessä saattoi olla polvenkorkuisia portaita. Tuntui urheilulta. Minun lauantai-iltapäivässäni! Mitä kummaa!

Meri oli kaunis ja niin olivat myös jyrkänteet. Oikealla puolella polkua avautui vaihtelevia Wales-näkymiä: voi kuinka suuria niittyjä lampailla olikaan laiduntaa, laakeaa vihreyttä tähänkin aikaan vuodesta niin pitkälle kuin mäkisessä maastossa erotti. Jossakin siellä keskellä pieniä kivisiä mökkejä. Rantataloja ja vastaan käveleviä turisteja koirineen.

Coast Path on väsyttävä mutta kaunis. Jos korkeat paikat eivät pelota, sen kulkeminen on ehdottoman suositeltavaa. (Äiti, sinä et haluaisi.) Minun täytyy kyllä myöntää, että jos seuraisin jonkun toisen kulkua noilla kielekkeiden reunoilla - edes elokuvassa - olisin varmaan aivan kauhuissani. Nyt sellaista vaihtoehtoa ei ollut, kun polulla pääsi tasan eteenpäin ja taaksepäin enkä taaksepäin halunnut palata. Ja kuinka ollakaan - en pudonnut jyrkänteeltä eikä minusta tullut haamua.

Jotta lampaat eivät karkaisi kauas, polulla oli välillä portteja, jotka oli suunniteltu ovelasti niin toimiviksi, että lampaat eivät niistä vahingossakaan pääsisi kulkemaan, mutta kuka tahansa ihminen vaivatta. Malli oli sillä tavalla keskeltä liikkuva - vaikkei pyöröovimainen kuitenkaan aivan - että porttia ei voinut edes vahingossa unohtaa auki, koska se ei auennut vaan liikkui vain. En osaa selittää, tulkaa katsomaan. Mutta. Kuinka huomionarvoista! Ensimmäinen havaitsemani toimiva tekninen ratkaisu täälläpäin. (Ei, en aio vielä inistä vesihanoista, mutta kenties jonakin päivänä.)

Ostin Borthissa kolmioleivän. Siinä oli tomaattia, salaattia, pekonia ja majoneesia ja se maistui aivan jumalaisen hyvältä. Sitten palasin bussilla kotiin Aberystwythiin.

Tänään on perjantai

Tänään en ole tehnyt mitään, mikä vaatisi talosta poistumista. Se on ollut erittäin virkistävää. Olen istunut keittiönpöydällä odottamassa paahtoleipiäni ja ikkunasta on tullut riittävästi valoa korvaamaan kattolamput.

Postiluukusta putosi Laukaa-Konnevesi. Epäilenpä, että isälläni on jotakin tekemistä tämän asian kanssa. Ilahduin suuresti. Maailma tuntuu pienemmältä, kun paikallisuutiset kotikonnuilta tavoittavat kaukaisen saaren niin pienellä viiveellä, että lehti tuntuu vielä tuoreelta sormenpäissä.

Luin loppuun artikkelin, jonka lukeminen eilen väistyi elokuvan katsomisen tieltä. Minun piti kirjoittaa reflective journalia, mutta en tullut kirjoittaneeksi, ehdin kai ensi viikollakin.

Tänään aion istua iltaa muiden vaihtareiden kanssa ja ensi tiistaina pääsee testauksen alaiseksi kolmas society. Aion löytää oman paikkani, sellaiset ympyrät joissa pyöriessä en ole pitkästynyt ja pitkäveteinen.

Taksilla Jyväskylästä Aberystwythiin

... on matkustuskeino, jota en käyttänyt.

Jätin Jyväskylän taakseni perjantaina kello 13:13, kun juna nytkähti liikkeelle kohti Tamperetta ja sieltä toinen juna toiselta laiturilta kohti Helsinkiä. Helsingissä minua odotti sisko, patja ja paikallisbussiverkosto. Pilkoin pizzanpäällisiä ja tiskasin kaikki löytämäni astiat sekä saunoin viimeistä kertaa oletettavasti moneen kuukauteen. Lauantaiaamuna bussi vei minut Helsinki-Vantaan terminaaliin, jossa isosisko talutti minut lähtöselvitysautomaattien ja Starbucksin kautta turvatarkastukseen. Vaikka kipeimmät heipat olivat jääneet jo Keski-Suomeen, oli tuokin hetki, no, ihan kamala ja hetkellisesti olin suhteellisen vakuuttunut että matkalaukkuni tulee hukkumaan ja minulta varastetaan kaikki omaisuus viimeistään Lontoossa, mikäli koskaan selviydyn edes sinne asti. Lentomatka on aika sumun peitossa, koska pääasiassa nukuin, mutta taisin itkeä aika holtittomasti hieman ennen sitä nukkumisosiota.

London Gatwick kohteli meitä suhteellisen hyvin. Kirjoitan 'meitä', koska Jyväskylästä lähti kanssani samanaikaisesti Aberiin toinenkin opiskelija, Veera, ja järkevinä ihmisinä päätimme kulkea tuntemattomat reitit samaa matkaa. Niinpä siis ostimme junaliput lentokentältä Lontooseen Victoria Stationille. Matka oli täynnä innostunutta hihkumista, kun ohi vilisevät maisemat ja talot olivat juuri niin perienglantilaisen näköisiä kuin vain voi haaveilla ja kun junassa istuvat brittilapset britti-isiensä syleissä olivat niin suloisia. Ainakin yksi söi junan lattialle tippuneita snäksejä ihan hyvillä mielin. En siis minä, vaan joku niistä paikallisista lapsista.

Suuntavaistoni on tunnetusti jopa epätodennäköisen olematon, mutta ihme kyllä onnistuin asemalta kääntymään juuri oikeaan suuntaan ja päädyimme kuin päädyimmekin National Expressin konttorille. Bussifirma siis kyseessä. Bussilipuista sai alennusta, kun osti vuoden voimassa olevan Young Persons Coachcardin. Victoria Coach Station oli aivan kulman takana. Bussia odotellessamme kävimme lounastamassa yhden toisen kulman takana, nimettömäksi jäävässä paikassa, josta sai tilattua omeletin ja ranskanperunoita (tai salaattia, jos on terveellinen niin kuin Veera). Bussiaseman sisällä lenteli puluja. Minä availin ensimmäistä Salt&Vinegar-pussiani ja aloin raapustaa ensimmäistä kirjettä Suomeen.

Kuusi tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia bussin starttaamisen jälkeen astuimme ulos pysäkillä nimeltä Aberystwyth University, ja kas kummaa, se oli kuin olikin suoraan yliopiston pääsisäänkäynnin edessä eli juuri siinä, missä Derbynfa/Reception (jollei ensikosketus kymrin kieleen niin ainakin yksi ensimmäisistä) odotti meitä hakemaan avaimiamme. Yliopistoasuntolassa asumisen hyviä puolia - avaimet käteen 24/7! Mukava setä tiskin takana soitti yliopiston pakun ajamaan meidät kotiin Pentre Jane Morganiin, paikalliseen ylioppilaskylään. Jokainen talo näytti samalta, ja koska kello oli kahdeksan pintaan illalla, oli niin pilkkopimeää, että pihanurmikko olisi hyvinkin voinut olla vaikka violettia eikä sitä olisi huomannut.

Näin siis saavuin huoneeseen, josta maksan noin 400 puntaa kuussa (vastannee 500 euroa). Peittoa tai tyynyä minulla ei ollut, mutta puhelin lähetti helpottuneita viestejä jälleen kerran Suomen suuntaan ja nukahdin omaan unirytmiini nähden aivan suhteettoman aikaisin ja sitten aamulla heräsin näkemään ikkunasta uuden kotiseutuni ensimmäistä kertaa kunnolla, ja niinpä sitten päädyinkin siihen pisteeseen, josta eteenpäin olenkin aiemmissa kirjoituksissani jo hieman ehtinyt tapahtumia valottaa.

Sain tänään ensimmäisen kortin Suomesta.

Couscousista ja collegeista

Ei tuuli mihinkään lähde. Ikkunan takana humisee pysyvästi. Sadetta on täällä kahdenlaista: se kun sataa ja se kun ei sada. Kun sataa, sataa niin kuin Suomessa: pisaroita tippuu ja ilman sateenvarjoa kastuu. Kun ei sada, se on Walesin sadetta: pisarat joko näkyvät tai eivät ja kosteus on koko ajan läsnä, mutta sateenvarjo tuntuisi hassulta ajatukselta.

Kelan ateriatukea on ikävä, kun maksaa couscous-paprikasta viitisen puntaa.

Olen käyttänyt kolmasosan viidestätoista postimerkistäni. Onneksi niitä saa lisää. Jos joku haluaa lähettää minulle kirjeen tai kortin tai mitä tahansa (salmiakkia, räyhääjän, uudet villasukat), suosittelen käyttämään seuraavaa osoitetta:

Miia Heinänen
House 53
Pentre Jane Morgan
Penglais
Aberystwyth
Ceredigion
SY23 3TE
Wales
UK

Huomenna alkaa Writing for Film and Television. Tiedän jo kurssin suorittamisesta vaikka mitä, koska löysin tieni Blackboardiin. Blackboard on Aberin vastine Optimalle ja Kopalle ja ainakin näyttää nätimmältä, saattaapi jopa toimia sulavammin. Sinne oli ladattu kaikkien moduulien Handbookit, jotka ovat siis 10-20-sivuisia lehtisiä, joista löytyy moduulin tiedot ja suoritusohjeet aina luentopäivämääristä ja -aiheista esseetehtävänantoihin ja kirjalistoihin.

Harkitsen college-housujen ostamista, koska Improvisation-kurssin Handbookissa sanotaan, että pitäisi olla mukavat väljät vaatteet. Harmittaa, että vaikka Student Unionin kauppa on monipuolinen ja hieno, siellä on tasan kahdenlaisia housuja yliopiston logolla. Molemmat rumia, eikä kummankaan lahkeissa mitään kiristysnyöriä tai kuminauhaa. Hintaa kolmekymmentä puntaa. Not my cup of tea.

The game, Mrs. Hudson, is on!

Suoritin juuri student recordin kautta netissä kurssivalintojen vahvistamisen. 60 paikallista opintopistettä vastaavat 30 suomalaista (tai kansainvälistä, mitä ne nyt ovat) ja siihen mahtuu Aberissa kursseja eli moduuleja kolme.

Minun moduulini:

Advertising
Writing For Film And Television 
Improvisation

Laitos, johon jyväskyläläiset viestinnän opiskelijat sijoitetaan, on siis Theatre, Film and TV Studies, ja näiden puitteissa ainakin kaksi jälkimmäistä kurssia ovatkin minulle aika suoraan sivuainevalintoja siinä missä mainonta limittyy edes hivenen pääaineeseeni yhteisöviestintään. Tai no, teknisesti ottaenhan kaikki liittyy yhteisöviestintään, koska yhteisöviestintä käsitteenä on hurjan laaja eikä mikään tieto tai taito varmastikaan mene hukkaan, jos joskus viestinnän alalle työllistyn.

Laitoksemme tukikohta on Parry Williams Building. Täällä on alakerrassa lasiseinäinen koppi, ja niissä lasiseinissä on BBC Cymru Wales -logoja. En vielä tiedä tarkasti, miksi, mutta olin aika riemuissani koko päivän, koska tähän logoon on tullut törmättyä erinäisissä lopputeksteissä.

Ensimmäinen Advertising-luento minulla oli jo tänään iltapäivällä. Kurssilla on parikymmentä osallistujaa, ilmeisesti paikallisia toisen vuoden opiskelijoita lähinnä, ja sitten kolme ranskalaista Erasmus-vaihtaria, jotka kommunikoivat ainoastaan keskenään ranskaksi. Luennoitsija näyttää ja kuulostaa kovin brittiläiseltä, mutta luentosisältö vastasi hyvinkin paljolti sitä, millaisena olen kokenut opiskelun Jyväskylässä viestinnän ja kauppatieteiden kursseilla. Kahdessa tunnissa käytiin läpi mainonnan historia 20-luvulta nykypäivään. Mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan seuraavat luennot kuljettavat. Ja noita kahta muuta kurssia odotan vielä suuremmalla kiinnostuksella.

Postitoimiston tädiltä sain rahaa vastaan 15 postimerkkiä. Tästä se alkaa.

Täällä sataa ja tuulee

Mereltä tuulee, niin. Ja viime yönä ukkosti. Pimeää on kuin Morian kaivoksissa, ainakin näin ilta-aikaan. Päivällä on suhteellisen vihreää. Keväämällä oletettavasti on niin vihreää että muutun vihreäksi itsekin ja sitten olen oikeasti se welsh green (toteemieläimeni, ihan mahtava lohikäärme).

Olen saapunut Aberystwythiin.

Minulla ei ole adapteria, joten täytyy priorisoida mihin käytän läppärini akkukeston noin kaksi ja puoli tuntia. Nyt, kun olen saanut yliopiston langattoman verkon toimimaan, minulla on jäljellä ehkä tunti.

Olen syönyt perunalastuja ja nähnyt Aberystwythin linnan. Minulla on nyt peitto ja tyyny ja muutama astia. Huoneessani on kokolattiamatto ja hieman kylmä, mutta olen edennyt elämässä yhden tason ylöspäin verrattuna Jyväskylän asuntooni, sillä täällä on pöytä ja niin ollen tietokoneella istumiseni ei ole enää järkyttävän epäergonomista vaan vain hieman.

Sitten kun saan adapterin ja rajattoman internet-ajan ilot ovat käsilläni, aion kertoa matkastani Jyväskylästä Aberystwythiin, asunnostani ja kämppäkavereistani sekä ainakin hurjan paljon ruoasta.

Tahdon nähdä lampaita junan ikkunasta

Hei, minä olen Miia ja minä ajattelin viettää neljä kuukautta Walesissa. Noin niin kuin reteästi vaikkapa ensi lauantaista alkaen, eli ylihuomisesta. Vakaa aikomukseni on myös blogata aiheesta ja jopa nimenomaisesti tässä blogissa.

Siviilissä ja irl asun Jyväskylässä (paitsi että palautin avaimeni tänään enkä asu missään) ja opiskelen yhteisöviestintää. Puolentoista vuoden yliopistourani aikana olen ehtinyt kyllä opiskella niin etnologiaa, kauppatieteitä kuin portugalin alkeitakin ja ensi vuodelle on kiehtovia suunnitelmia kirjallisuuden perusopintojen parissa. Pitäisi se kandikin sylkäistä ulos vuoden päästä, mutta sitä en vielä ajattele.

Mikä tämä Wales-juttu nyt sitten on? Voi kun tietäisin itsekin. Olen aika hyvä arpomaan ja tekemään sattumanvaraisia päätöksiä isoissa asioissa, ja jossain vaiheessa sitten vain ikään kuin huomasin, että kaikissa vaihtohakupapereissa luki Aberystwyth, Wales. Ehkä valintaperusteeni oli se, että Aberin kaikki kurssit kuulostivat ihan käsittämättömän siisteiltä - no ei sinänsä ihmekään, kun tarkennettu kohteeni on siis Department of Theatre, Film and TV Studies.

Tahdon nähdä mahdollisimman monta linnaa, ja mahdollisimman monta kurttuista kymrinkielistä eläkeikäistä setää kotipubiensa nurkissa lahoamassa flanelliasujensa sisällä, ja tahdon nähdä minkälaista on elää opiskelija-asuntolassa ja ajatella puntina, ja ennen kaikkea kai tahdon nähdä että minä pystyn tähän.

Jos tekin tahdotte nähdä noita juttuja, olette mitä lämpimimmin tervetulleita blogini pariin!