Taksilla Jyväskylästä Aberystwythiin

... on matkustuskeino, jota en käyttänyt.

Jätin Jyväskylän taakseni perjantaina kello 13:13, kun juna nytkähti liikkeelle kohti Tamperetta ja sieltä toinen juna toiselta laiturilta kohti Helsinkiä. Helsingissä minua odotti sisko, patja ja paikallisbussiverkosto. Pilkoin pizzanpäällisiä ja tiskasin kaikki löytämäni astiat sekä saunoin viimeistä kertaa oletettavasti moneen kuukauteen. Lauantaiaamuna bussi vei minut Helsinki-Vantaan terminaaliin, jossa isosisko talutti minut lähtöselvitysautomaattien ja Starbucksin kautta turvatarkastukseen. Vaikka kipeimmät heipat olivat jääneet jo Keski-Suomeen, oli tuokin hetki, no, ihan kamala ja hetkellisesti olin suhteellisen vakuuttunut että matkalaukkuni tulee hukkumaan ja minulta varastetaan kaikki omaisuus viimeistään Lontoossa, mikäli koskaan selviydyn edes sinne asti. Lentomatka on aika sumun peitossa, koska pääasiassa nukuin, mutta taisin itkeä aika holtittomasti hieman ennen sitä nukkumisosiota.

London Gatwick kohteli meitä suhteellisen hyvin. Kirjoitan 'meitä', koska Jyväskylästä lähti kanssani samanaikaisesti Aberiin toinenkin opiskelija, Veera, ja järkevinä ihmisinä päätimme kulkea tuntemattomat reitit samaa matkaa. Niinpä siis ostimme junaliput lentokentältä Lontooseen Victoria Stationille. Matka oli täynnä innostunutta hihkumista, kun ohi vilisevät maisemat ja talot olivat juuri niin perienglantilaisen näköisiä kuin vain voi haaveilla ja kun junassa istuvat brittilapset britti-isiensä syleissä olivat niin suloisia. Ainakin yksi söi junan lattialle tippuneita snäksejä ihan hyvillä mielin. En siis minä, vaan joku niistä paikallisista lapsista.

Suuntavaistoni on tunnetusti jopa epätodennäköisen olematon, mutta ihme kyllä onnistuin asemalta kääntymään juuri oikeaan suuntaan ja päädyimme kuin päädyimmekin National Expressin konttorille. Bussifirma siis kyseessä. Bussilipuista sai alennusta, kun osti vuoden voimassa olevan Young Persons Coachcardin. Victoria Coach Station oli aivan kulman takana. Bussia odotellessamme kävimme lounastamassa yhden toisen kulman takana, nimettömäksi jäävässä paikassa, josta sai tilattua omeletin ja ranskanperunoita (tai salaattia, jos on terveellinen niin kuin Veera). Bussiaseman sisällä lenteli puluja. Minä availin ensimmäistä Salt&Vinegar-pussiani ja aloin raapustaa ensimmäistä kirjettä Suomeen.

Kuusi tuntia ja neljäkymmentäviisi minuuttia bussin starttaamisen jälkeen astuimme ulos pysäkillä nimeltä Aberystwyth University, ja kas kummaa, se oli kuin olikin suoraan yliopiston pääsisäänkäynnin edessä eli juuri siinä, missä Derbynfa/Reception (jollei ensikosketus kymrin kieleen niin ainakin yksi ensimmäisistä) odotti meitä hakemaan avaimiamme. Yliopistoasuntolassa asumisen hyviä puolia - avaimet käteen 24/7! Mukava setä tiskin takana soitti yliopiston pakun ajamaan meidät kotiin Pentre Jane Morganiin, paikalliseen ylioppilaskylään. Jokainen talo näytti samalta, ja koska kello oli kahdeksan pintaan illalla, oli niin pilkkopimeää, että pihanurmikko olisi hyvinkin voinut olla vaikka violettia eikä sitä olisi huomannut.

Näin siis saavuin huoneeseen, josta maksan noin 400 puntaa kuussa (vastannee 500 euroa). Peittoa tai tyynyä minulla ei ollut, mutta puhelin lähetti helpottuneita viestejä jälleen kerran Suomen suuntaan ja nukahdin omaan unirytmiini nähden aivan suhteettoman aikaisin ja sitten aamulla heräsin näkemään ikkunasta uuden kotiseutuni ensimmäistä kertaa kunnolla, ja niinpä sitten päädyinkin siihen pisteeseen, josta eteenpäin olenkin aiemmissa kirjoituksissani jo hieman ehtinyt tapahtumia valottaa.

Sain tänään ensimmäisen kortin Suomesta.